2011: työttömyys väheni

Työ- ja elinkeinoministeriö tiedotti pari päivää sitten, kuinka työttömyys väheni joulukuun lopussa 14 000:llä verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan. Työttömyys kaiken kaikkiaan on laskenut koko vuoden ajan, joskin loppuvuotta kohden tahti hidastui. Kaikkiaan työttömiä työnhakijoita oli Suomessa viime vuonna keskimäärin 243 900.

Uralinkoa kiinnostanut näkökulma on ja on ollut erityisesti nuorissa. Myös sillä suunnalla näkymät olivat lohdullisemmat: nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli joulukuun lopussa 31 600 eli 1 900 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Keskimäärin nuoria työttömiä työnhakijoita oli 30 000, mikä on 4 500 vähemmän kuin edellisenä vuonna. Luvut ovat kieltämättä paremmansuuntaiset, mutta ei vajaa 32 000 edelleenkään ole mikään pikkuluku.

Esimerkiksi pitkäaikaistyöttömiä oli viime keskimäärin 57 200 henkilöä. Jos muistetaan, että ensimmäisen työttömyyskuukauden aikana työllistymisen todennäköisyys on n. 45 % ja 12 kk:n jälkeen vain 7 %, on nopealla työllistymisellä valtavan suuri merkitys. Siksi nuorisotyöttömyyden ennaltaehkäisy on tärkeää – muutoin se johtaa nopeasti syrjäytymiseen ja pitkäaikaistyöttömyyteen.

Positiivista on avoimien työpaikkojen tilanne: Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin työ- ja elinkeinotoimistoihin joulukuun aikana 33 900, mikä on 1 400 enemmän kuin edellisen vuoden joulukuussa. Kaikkiaan työ- ja elinkeinotoimistoissa oli joulukuussa avoinna 58 200 työpaikkaa, mikä on 5 000 enemmän kuin vuosi sitten.

Tarkempia lisätietoja on luettavissa TEM:in sivuilta ja suoraan tästä linkistä. 

Miten välttää aikuisiän stressi?

Vatvotko työasioita yöt läpeensä? Ahdistaako työtaakka? Saitko lapsena tarpeeksi huomiota ja hellyyttä vanhemmiltasi? Asioilla on kuin onkin yhteys: syy työstressiin saattaa nimittäin löytyä lapsuudesta.

TyöPiste-sivusto nimittäin kertoo, että stressiherkkyys saattaa johtua lapsuudessa puuttuneesta hoivasta. Eikä tässä vielä kaikki. Stressaamisen määrään vaikuttavat myös persoonallisuuden piirteet. Paremmat mahdollisuudet stressittömään elämään on kilpailunhaluisilla ja suosituilla lapsilla.

Tästä voi päätellä, että jo lapsuudessa ulkopuoliseksi kaveriporukassa jäävät, ja sitä kautta varmastikin asian tähden stressaantuneet jatkavat samalla linjalla myös aikuisina. Mitä asialle sitten voisi tehdä, vai määrittääkö luonteenpiirteemme ja vanhempiemme noudattamat  kasvatusmetodit stressimme määrää aikuisiällä?

TyöPisteen mukaan (ja varmasti useiden, jolta asiasta kysytään) Suomessa ajatellaan, että lapsen on jo varhaisessa vaiheessa selvittävä ilman vanhempien tukea. Vastoinkäymisten uskotaan karaisevan ja valmistavan tulevia vaikeuksia varten. Eläinkokeet todistavat kuitenkin päinvastaista: turva ja hoiva kehittävät stressijärjestelmää niin, että aikuistututtuaan yksilö voi reagoida mahdollisimman hyvin uhkaaviin ja stressaaviin tilanteisiin.

Pidetään siis huolta toisistamme ja ennen kaikkea lapsistamme, jotta he saisivat kokea mahdollisimman stressittömän työuran!

Sisu kohti Lontoota

Uralinko-hankkeen takana oleva henkilöstöpalvelualan huippuosaaja StaffPoint on mukana ”Sisu kohti Lontoota” -ohjelmasarjassa. Se nähdään huomisesta lauantaista alkaen YLE TV2 -kanavalla. Ohjelman seuraa nuorten urheilijoiden kehittymistä tunnettujen valmentajien ohjaamana, ja eniten kehittynyt urheilija pääsee Lontooseen seuraamaan olympialaisia. StaffPoint on mukana ohjelmassa yhteistyökumppanina ja toimii nuorten valmentajana.

Mukana Sisussa on neljä vanhaa mestaria: Jani Sievinen, Lasse Viren, Mikko Kolehmainen ja Tapio Korjus sekä neljä lahjakasta nuorta: Lotta, Petra, Jeremy ja Oliver. Lajeja on niin ikään neljä: uinti, keskimatkojen juoksu, soutu ja keihäänheitto. Katso Kakkoselta, kuka kehittyy parhaiten ja kenen kantti kestää finaaleissa!

Nuorten urheilijoiden arki urheilun ohessa on toistoja, tekniikkaa ja dramatiikkaa…

STAFFPOINT VALMENTAA

Urheilijanuoria valmennetaan myös StaffPointin StaffCoach -koulutuksessa.

StaffCoach on tarkoitettu auttamaan nuorten astumista työelämään. StaffCoach antaa eväitä näille fiksuille nuorille, sillä jokainen heistä joutuu miettimään, miten pitkälle urheilu-ura kantaa ja mitä sen ohessa kannattaa tai pystyy tekemään tulevaisuuden työllistymisen takaamiseksi. Tällaisen urheilijanuoren elämään sopii hyvin henkilöstöpalveluyrityksen suomat mahdollisuudet: työtä voi tehdä, kun se itselle sopii.

Myös StaffPointin vuonna 2010 alkaneen Uralinko-hankkeen tavoitteena on helpottaa 18–25-vuotiaiden nuorten työllistymistä.

”Juuri näistä yhtäläisyyksistä lähdimme mielellämme mukaan Sisu kohti Lontoota -sarjaan,” sanoo StaffPointin myynti- ja markkinointijohtaja Meri Lehtovirta. 

 

Katso kaikki jännittävät 14 jaksoa aina lauantaisin, juontajana on Riku Riihilahti. Sarja alkaa 14.1. ja jatkuu koko kevään lauantaisin YLE TV2 -kanavalla.

Uusi vuosi 2012 – optimismia ja realismia

Vuoden 2012 alkumetrit taivallettiin tuulisissa merkeissä. Tapaninpäivän myrskytuulten aikaansaamien tuhojen korjailu jatkuu edelleen vaikka tammikuu on jo kohta puolessa välissä. Viime vuonna alkanut talouden puhuri puolestaan jatkaa viimaista menoaan ja epävarmuuden ilmapiiri synkentää tulevaisuuden näkymiä.

Mitä tulevat 12 kuukautta tuovat tullessaan nuorille, työuraansa aloitteleville nuorille? Hyvä (vai huolestuttava?) merkki on se, että Tasavallan presidentti Tarja Halonen otti uudenvuodenpuheessaan kantaa sosiaalisen eriarvoistumisen ohessa nuorten syrjäytymiseen ja syrjäyttämiseen maassamme.

Aihetta on käsitelty tässäkin blogissa moneen kertaan. Toivoa sopii, että alkanut vuosi olisi parempi kuin edeltäjänsä. Että saisimme lukea nuorisotyöttömyyttä aidosti vähentävistä toimenpiteistä, nuorten työllisyyden vähenemisestä ja työuraansa aloitteleville avautuvista aurinkoisista maisemista.

Tunnettu kansainvälinen liikkeenjohdon konsultointiyritys PwC julkaisi joulun alla tutkimuksen, jonka tulokset antavat uskoa paremmasta. Ilahduttavaa on erityisesti se, että nuoret vaikuttavat suhtautuvan taantumaan järkevästi. Suuri osa vastanneista on valmis joustamaan työlle asettamistaan vaatimuksista saadakseen olla mukana työelämässä. Siis huonoina aikoina. Kun tilanne paranee, myös vaatimukset lisääntyvät ja työpaikka saa vaihtua paremman tieltä.

On ilahduttavaa huomata, että nuoret suhtautuvat tulevaisuuteen paitsi optimistisesti, pitävät myös realismin mielessään. Aina ei voi mennä hyvin, mutta kun voi, niin antaa mennä. Työelämässä pitää osata vaatia, mutta myös joustaa omista vaatimuksista. Toivotaan, että vuodessa 2012 on sijaa vaatimuksille!