Suomalaisella nuorisolla asenneongelma. Onko?

Tänään illalla tulee MTV3-kanavalla mielenkiintoinen keskusteluohjelma: Perintö – päättäjiltä tulevaisuudentekijöille. Maikkarin oman puffin mukaan ohjelma sanelee tiukat raunaehdot Suomen talouselämän ja yrityselmän kehittymiselle. Luvassa on kuuleman mukaan yllättäviäkin linjauksia ja kovia mielipiteitä.

Keskusteluohjelman pohdittavana on suuria kysymyksiä, kuten millainen on Suomi vuonna 2020 tai miten nuoret saadaan innostumaan yrittämisestä tai miten työpaikat ylipäätään pysyvät Suomessa. Mukana on arvovaltainen joukko, mm. Nokian entinen toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo, puhemies Sauli Niinistö, Metalliliiton Riku Aalto, professori Paul Lillrank, Vallila Interiorin Anne Berner ja nuori kulttuuriyrittäjä Essi Ahtola.

Iltalehti ehti jo nostaa uutiseksi Lemminkäisen hallituksen puheenjohtaja Berndt Brunowin lausunnot. Hän on valmis koviinkin otteisiin, jotta työtä vieroksuvat nuoret saataisiin töihin. Mielenkiintoista…

Osallistu keskusteluun joko nyt tai viimeistään ohjelman jälkeen. Mitä mieltä sinä olet nuorten “asenneongelmasta”, tai työllistymisestä tai ns. työmarkkinarakenteesta. Esitä vastalauseesi – tai puolusta jos olet samaa mieltä.

Perintö tulee siis MTV3-kanavalta klo 20 alkaen.

CV on työnhaun a ja o

Välillä kannattaa palauttaa mieleen perusasioita, kuten työnhaun a ja o: CV.

Ansioluettelo, eli CV (curriculum vitae) kertoo muutamassa sekunnissa mitä olet tähän mennessä tehnyt ja mitä osaat. CV:n kanssa ei kannata kikkailla, vaan pitää sen sisältö selkeänä ja korrektina. Ammattilaisen vinkit sisällöstä löydät esimerkiksi täältä. Malleja ansioluetteloista löytää vaikka Monsterin sivuilta.

Moderni tapa pitää yllä CV-presenssiä ovat sosiaaliset mediat. Ammattilaisille suunnattu Linkedin-sivusto pitää yllä ns. virallisempia verkostosuhteita, mutta avaa myös ammatillisen osaamisen monipuolisella tavalla. Hyvän presenssin luominen vaatii toki aikaa ja vaivaa, niin kuin perinteisenkin CV:n työstäminen.

Facebook ja Twitter ovat myös hyviä keinoja kertoa osaamisestaa. Usein FB ja muut sosiaalisen median kanavat koetaan kuitenkin vapaa-aikaan kuuluviksi, mutta nykypäivänä erottelu työminän ja vapaa-aika -minän välillä voi olla vaikeaa.

Vaikka työnantajan ei kuuluisikaan vakoilla tulevia työntekijöitään netissä, tulee nettipresenssi jossain vaiheessa kuitenkin vastaan. Kannattaa miettiä miten netissä esiintyy.

Ja ei muuta kuin CV:tä rustaamaan – tai jos on sellaisen tehnyt, niin ainakin tuunaamaan ja virittelemään se vaikka sosiaalisiin medioihin tavalla tai toisella.

Uralinko ja MTV3 Uutiset

Ja se olisi keskiviikko ja Jyväskylän Asema-Aukio.

Kiertue lähenee loppuaan, mutta itse projektihan on vasta alussa.

Maanantaina Vaasassa kävi paikalla myös MTV3 ja Uralinko pääsi Seitsemän Uutisiin eilen 8.6

Käy vilkaisemassa pätkä Maikkarin Katsomosta

Nuorten Unelmia!

Kids… Eiku Young Adults Say the Darndest Things!

Turha tässä on teeskennellä että tietäisi mitä nuoret haluavat… Ei auttanut kun ottaa hattu kouraan ja kysyä. Tässä saldoa mitä kertyi:

Unelma Duunisi?

Mikki 18v, Kirjailija

Sandra 23v, Hotellin Johtaja

Jussi 17v, Hävittäjä Lentäjä

Eveliina 19v, Kukkakaupan Myyjä

Sami 19v, Pro Futari (ja linkin nähtyäni, niin haluan minäkin!)

Että näin… ei muuta kuin tutustumaan meidän työpaikkatarjontaan jos joku noista sieltä sattuisi löytymään. Ja jos nyt ei ihan unelma duunia niin ainakin “Oikeita Töitä”.