Viime toukokuussa perheyhtiö GWS ja sen omistamat StaffPoint Oy ja Taitoprofiilit Oy käynnistivät Uralinko-hankkeen työllistääkseen 500 nuorta. Tavoite on täyttynyt ja 500 nuorta työllistyi syksyn aikana hankkeen avulla.
Nyt StaffPoint aikoo pistää vielä paremmaksi…
Uralinko (jonka yksi osa on siis myös tämä saitti) käynnistettiin valtakunnallisena hankkeena. Aluksi lähdimme kiertämään 15 Suomen kaupunkia Uralinko-rekalla.
- Kukaan ei vielä silloin tiennyt mitä tuleman pitää, valottaa StaffPointin kaupallinen johtaja Petteri Hakala.
– Pian nuorten into tarttui kuitenkin koko hankkeeseen ja olemme saaneet sekä sisäisesti että nuorten parissa hyvän me-hengen päälle, hän sanoo.
Hyvä vastaanotto auttoi Uralinko-hanketta saamaan 500 työllistyneen nuoren tavoitteen kasaan etuajassa.
Nuorisotyöttömyyttä vastaan
Uralingon pyörimisen aikana synkimmät nuorisotyöttömyyden luvut ovat parantuneet yleisen työllisyyden kohentuessa. Edelleen on kuitenkin vaarana, että erityisesti nuoret miehet syrjäytyvät nuorisotyöttömyyden sysääminä ulos yhteiskunnasta.
- Uralinko on osoittanut, että on tärkeää tarjota nuorille mahdollisuus tehdä oikeita töitä, päästä nopeasti työelämään kiinni ja ymmärtää sen vaatima asennemaailma, kertoo Petri Ahonen, joka vastaa StaaPointin yhteiskuntasuhteista.
- Mikäli nuori pääsee tekemään työtä erilaisissa paikoissa ja tutustumaan monialaisesti erilaisiin työnkuviin, hän ennen pitkää ymmärtää käytännön kautta sen alan ja suunnan, mikä hänelle sopii, Ahonen sanoo.
StaffPoint rekrytoi työelämän idoleita
Uralinko paitsi työllistää myös valmentaa nuoria työelämän haasteisiin. Tyytyväisyys niin nuorten itsensä kuin näitä työllistäneiden yritysten puolelta on herättänyt ajatuksen haasteen jatkamisesta.
Toisin sanoen Uralinko hankkeena jatkuu ja uusi tavoite on asetettu.
- Aiomme jatkaa työllistämistä ja tuplaamme Uralingon tavoitteen: aiomme kaksinkertaistaa viime vuoden saavutuksen, eli saada tuhat työpaikkaa nuorille, sanoo Petteri Hakala StaffPointista.
Myös StaffPointin rooli Idols-ohjelman yhtenä pääyhteistyökumppanina saa entistä paremmin hyötyä.
– Olemme mukana nuorten arjessa monella tavalla ja haluamme kuunnella myös heitä. Idols on siihen loistava alusta, Hakala valaisee.
