Martti, nro 1

Näinhän se sitten meni. Martti otti ja nappasi Idols 2011 -voiton. Uralingon äänestäjille ja FB-kisaa seuranneille se ei ollut yllätys, saihan Martti siinä kisassa 60 % kannatuksen. Suuntaa antavan se tulos oli, mutta kuitenkin. Martti on ykkönen ja sillä siisti.

Suuret kiitokset kaikille Uralinko-kiertueelle osallistuneille! Menestyksekäs kiertue alkoi viime viikon keskiviikkona Oulusta ja päättyi Helsinkiin eilen äitienpäivänä. Tästä jatketaan oikeiden töiden merkeissä. Muistaakaa antaa palautetta ja vinkkejä, miten nuorisotyöttömyyttä voimme parhaiten yhdessä torjua. StaffPointin sivuilta kannattaa käydä tarkistamassa avointen työpaikkojen tilanne, eikä ihan huono idea ole myös mennä itse paikan päälle aluetoimistoon ja kysellä aktiivisesti työmahdollisuuksista.

Lippuja ja lisää lippuja Idolsiin

Nyt on Uralinko-faneilla todella hyvät mahdollisuudet voittaa liput (25 x 2 kpl !!) Idolsin jännittävään päätösfinaaliin, joka järjestetään Hartwall Areenalla ensi sunnuntaina 8.5. Äänestys/kilpailu avattu Facebookissa NYT, joten heti sinne. Lisätietoja tulevan sunnuntain ohjelmasta tulossa tälle saitille ja Facebookiin.  Muistutus, että myös Uralinko-kiertuerekka on Hartwall Areenalla silloin (8.5. klo 15-19). Tule paikalle ja tee työhakemus samalla.

StaffPoint Idolsin pääyhteistyökumppani

StaffPoint rekrytoi nyt työelämän idoleita! StaffPoint on tulevan Idols-kauden pääyhteistyökumppani ja menossa mukana monella tavalla logonäkyvyydestä ohjelman tekoon ja kulisseissa tapahtuvaan yhteistyöhön.

Idols-rupeama alkaa koelaulukiertueella perjantaina 19.11. Kuopiossa. Kiertueella etsitään huippulahjakkuuksia ympäri Suomen. Koelaulut järjestetään neljällä paikkakunnalla Kuopiossa, Rovaniemellä, Tampereella ja Helsingissä. Varsinainen Idols-kilpailu mitellään keväällä 2011. Maikkarilla ohjelmat alkavat pyöriä 3.2. alkaen.

Lisätietoja Idolsista löytyy MTV3.fi/Idols -sivustolta. Tämä saitti seuraa myös Idolsin etenemistä, tänne päivitetään linkkejä, kuvia, tunnelmaa ja muuta mielenkiintoista sisältöä.

Tervetuloa mukaan seuraamaan!

Tunturit aukeavat, kiinnostaako kausityö?

Taas on se aika vuodesta, jolloin hotelli- ja ravintola-alojen työpaikat lisääntyvät Pohjois-Suomessa. Kesäkausi etelässä on ohi ja hanget kutsuvat Lappiin. Yllättävän moni innostuu työstä pohjoisessa esimerkiksi harrastusmahdollisuuksien vuoksi. Uralinkokin on kuullut tarinoita nuorista kaupunkilaisista, jotka lähtivät talveksi ja jäivät koko elämäksi.

Jos valkoisempi työpaikka kiinnostaa, käy kuuntelemassa StaffPointin rekrytointipäivinä, mitä Lapin hiihtokeskuksissa on tarjolla palvelualan ammattilaisille. Infot järjestetään seuraavasti:

04.11. Tampere, Työnhakukeskus, Hämeenkatu 16 klo 12.00 – 16.00

05.11. Helsinki, Lasipalatsin työnhakukeskus, Mannerheimintie 22-24 ( 2 krs )  klo 12.00 – 16.00.

Lumitilannetta voi pitää silmällä esimerkiksi Ylläksen web-kameroista. Jos hallitset jäät muuallakin kuin mäessä, voit hakea baarimikon duuniin tästä.

Onko sinulla kokemuksia kausityöstä? Mikä siinä on parasta, mikä haastavinta?