Jumppaa muutakin kuin aivojasi!

Moni pitää siistiä sisätyötä tavoittelemisen arvoisena asiana. Näin varsinkin monenkirjavien kesätyökokemusten jälkeen. Kun on aikansa siivoillut puistoja, jakanut mainoksia tai leikannut nurmikkoa, voi sisätiloissa ahkerointi tuntua unelmatyöltä. Ja mikä parasta: näyttöpäätteen ääressä työtapaturmien riski on lähes nolla!

Näin ajatellaan, mutta Kauppalehden artikkelin mukaan tämä ei pidä välttämättä paikkaansa. Useiden tutkimusten mukaan toimistotyö voi olla vaarallista ja ennen kaikkea epäterveellistä. Istuminen lisää muun muassa sydänsairauksien riskiä.

Perinteisesti työn epäterveellisyys liitetään vaikkapa rakennustyömailla tapahtuviin työtapaturmiin, ja harva tulee ajatelleeksi vyötärönympäryksen kasvamista työperäisenä ongelmana. Ongelmaan on periaatteessa varsin helppo ratkaisu: taukojumppa. Monissa työyhteisöissä puhutaan jumppaamisen puolesta, mutta vain harvoissa tuumasta ryhdytään toimeen. Millaisia kokemuksia sinulla on taukojumpista?

Kesätyöpaikka ja kesätyöpaikka

Kesä on jo hyvässä vauhdissa ja Idols tuntuu olevan kuin muisto vain. Onneksi hyvä sellainen.. Onhan tässä saatu viettää jo pieni hellejaksokin ja nauttia poikkeuksellisen lämpimästä kesäsäästä, joka on ollut ainakin jäätelön myyjille mieleen. Toki Suomessa kun ollaan, voi sää olla mitä sattuu. Jos nyt sattuu olemaan sisätöissä, ei pieni vesisade paljon haittaa.

Mutta tarkemmin kysyttynä, onko kesätyöpaikalla väliä? Nyt kun oikeasti on jälleen se aika vuodesta kun opiskelijat ja koululaiset viettävät kesää, merkitsee se toisille vapautta – varsin usein myös vasten omaa tahtoa. Kesätyöpaikka on monelle nuorelle ensimmäinen mahdollisuus päästä kiinni työelämään. Harmittavan usein mahdollisuus jää haaveeksi, kun kesätyöpaikkaa ei hanakasta hakemisesta huolimatta löydy.

Varsin moni nuori on löytänyt ensimmäisen kesätyöpaikkansa kunnalta. Tänä kesänä kunnat ja kuntayhtymät ovat tarjonneet työpaikkoja 40 000 nuorelle, kertoi MTV3. Valtaosa kuntien kesätyöntekijöistä viettää kesän puistonhoitotehtävissä tai vaikkapa ohjaajana lasten leireillä. Lukiolaisille ja peruskoululaisille tällainen työpaikka voi olla lottovoitto.

Mutta entäpä opiskelijoille, joiden toiveena on saada kesätyön kautta kullan arvoista kokemusta omalta alaltaan. Maikkarin uutisen mukaan vain joka kymmenes opiskelija uskoo saavansa kesätyöpaikan omalta alaltaan.

Onko siis kesätyöpaikalla väliä? Pitääkö kesätyön olla oman alan työtä, vai onko tärkeintä se, että ylipäätään saa työpaikan? Mitä olet mieltä?

Kesätyöt 2011

Katse kesään! Vaikka pakkaset paukkuvat ja lunta riittää, jaetaan parhaat kesätyöpaikat nyt! Olethan jo aktivoitunut? StaffPointilla on tarjolla monipuolisesti kesätöitä, kannattaa tutustua. Tässä linkki suoraan KESÄTÖIHIN.

Parhaimpia ammatteja

Uusi vuosi on jo hyvässä vauhdissa, onnekkaimmat oikeissa töissä ja aktiivisimmat työnhakijat vimmatusti kesätöiden haussa kiinni. Ratkaisevana kysymyksenä kaikille tietysti sykkii mielessä, teenkö ja haenko oikeaa juttua, mihin seuraavaksi, onko tämä nyt unelmieni homma vai pitäisikö sittenkin katsella uusia haasteita. Kurkataanpa mitä asiasta oltiin mieltä viime vuonna:

Kauppalehti listasi parhaimmat ja kurjimmat ammatit vuodelta 2010 – ainakin sen mukaan kuin yhdysvaltalainen CareerCast-verkkosivusto oli ne listannut. ”Valinnat tehtiin palkan, työn stressaavuuden, työympäristön, työn fyysisen rasittavuuden ja tulevaisuuden näkymien perusteella”, kertoi Kauppalehti. ”Selvityksessä ei otettu huomioon ammatin arvostusta.”

Onko listassa on jotain pielessä? Ensimmäiseltä sijalta löytyy vakuutusanalyytikko, ja plussan puolelle yltävät myös esimerkiksi sairaalan sihteeri, historioitsija ja pankkivirkailija. Miinuspuolella ovat vastaavasti koreografi, lehtikuvaaja, uutistoimittaja ja merimies. Jopa toiveammattina kestohitiksi noussut palomies teilataan kurjimpien joukkoon, ja miten niin monet miljoonat länsimaiset pikkupojat muka voisivat olla väärässä?

Tämänkaltaisissa selvityksissä korkeammille sijoille voisi nousta ihan toisenlaisia ammatteja – ainakin, mikäli listauksessa huomioitaisiin myös, miten monta uutta puheenaihetta kukin ammattinimike toisi cocktail-kutsuille tai kotibileisiin. Tällöin vahvoilla olisivat muun muassa seuraavat ammatit:

1) Pyöriäisten tarkkailija. 2000-luvun alussa EU:n määräyksestä kalastusaluksille asetettiin tarkkailijoita tähystämään, joutuvatko Itämeren pyöriäiset kalastusalusten uhreiksi. Meressä nähtyjen pyöriäisten määrä merkitään muistiin ja tieto kiidätetään Brysseliin. Pyöriäinen on yksi pienimmistä hammasvalaista, kertoo Wikipedia.

2) Salainen agentti. Niin Iso-Britannian kuin Yhdysvaltojen salaiset palvelut ovat siirtäneet rekrytointiprosesseja internetin ja sosiaalisen median ulottuvilla. Molemmat antavat kotisivuillaan perustiedot siitä, millainen profiili hakijalla tulisi olla. MI6:lla on myös testi jolla kokeilla taitojaan (englanniksi).

3) Horologin virka Greenwichissä. Toisin kuin nimi antaa ymmärtää, toimenkuvaan kuuluu ikivanhojen kellojen siirtäminen oikeaan aikaan silkkihanskoin kerran tunnissa.

4) Delfiininkouluttaja. Merinisäkäslinjan duuneista löytyy myös delfiininkouluttajan pesti, joita Suomessa rekrytoi ainakin Särkänniemi. Lyhyitä ja helppoja työpäiviä on silti turha toivoa. ”Työ vaatii niin henkistä kuin fyysistäkin kanttia, sillä päivät täyttyvät monenlaisista haasteista. Joskus työpäivät saattavat venyä pitkiksikin, eikä aina yötyöltäkään voi välttyä. Delfiininkouluttajan työpäivä on noin 9-tuntinen”, kertovat Särkänniemen verkkosivut.

No niin! Mikäli yllä olevista vaihtoehdoista löytyy uralinkolaisen unelma-ammatti, kannattaa työllistymismahdollisuuksistaan kyseisille aloille keskustella pitkään ja hartaasti oman StaffPoint-toimistonsa rekrytointihenkilöstön kanssa.

Mielikuvitus on sallittu myös työnhaussa, mutta kannattaa muistaa hyvä tai ainakin kohtuullinen maku.