Tosi-tv työpaikoilla

Kilpailua, kiirettä, selkään puukottamista ja juoruilua…  Kuulostaa television Diili-ohjelmalta tai muulta vastaavalta tosi-tv-formaaatilta, mutta myös tv-ruudun ulkopuoliselta työelämältä. Talouselämä kertoo artikkelissaan, että työelämä on alkanut muistuttaa yhä enemmän tv-ohjelmaformaatin kaltaista kilvoittelua.

Asiantuntijat myöntävät, että työelämässä on havaittavissa yhä enemmän Diilistä tuttua kilpailua. Kiire, stressi ja tuloshakuisuus saavat ihmiset käyttäytymään työpaikoilla kuin he kisaisivat kollegoitaan vastaan. Kuka tekee parhaan tuloksen, kuka kerää isoimmat bonukset? Kuka voittaa?

Työelämätutkimuksen mukaan kilpailuhenki on lisääntynyt työpaikoilla 1980-luvun puolivälistä lähtien.  Samalla esimiesten ja alaisten, yhtä lailla kuin työntekijöiden keskinäiset ristiriidatkin ovat yleistyneet. Jari Sarasvuo toteaa samaisessa artikkelissa, että työntekijöiden välinen kilpailu on hyväksi, koska se auttaa ihmisiä kokemaan onnistumista. Sarasvuo kuitenkin muistuttaa, että toisen kustannuksella tapahtuva kilpailu on väärin.

Missä menee raja hyvän ja huonon kilpailun välillä? Kuka laatii kilpailusäännöt sellaisiksi, että yhä parempiin saavutuksiin pyrkivät työntekijät eivät aiheuta tuloshakuisuudellaan hallaa kollegoilleen?

Vastuun kantaa viime kädessä työntekijä itse. Kannattaa muistaa Sarasvuon muistutus: ”Työelämässä ei pärjää sillä, että jättää taakseen paljon vihamiehiä”. Tämä pätee työelämään, olipa kyseessä television viihdeohjelma tai oikea työpaikka.

Tervehdys!

Uralinko kiertue päättyi aurinkoisiin tunnelmiin, helteisessä säässä Oulun Kauppatorille Roadshow –rekkaan oli jonoa jo ennen avausta. Saimme paljon hyviä hakijoita jälleen listoille. Kiertue meni kaiken kaikkiaan loistavasti. Ennen kaikkea meitä ilahdutti nuoret työnhakijat joka paikkakunnalla.

Huomioitavaa on, että vielä on avoimia paikkoja tarjolla. Projekti ei ole lopussa vaan itse asiassa vasta alussa.

Kannattaa siis täyttää työhakemus täältä  ja olla aktiivinen. Meillä vapautuu varmasti eri alojen työpaikkoja syksyllä kun osa työntekijöistämme pääsee opiskelemaan.

Seuraavana tapahtumana arvomme keskiviikkona iPadin ja Blue1 –lennot.

Kesän aikana tuomme myös kiertueella otettuja parhaita Uralinko-henkilökuvia tälle sivustolle.

Syksyllä esittelemme niitä asiakkaita joiden kyytiin Uralinko-työntekijöitä on lähtenyt.

Samoin tuomme framille myös työntekijöitä.

Hyvää kesän jatkoa kaikille ja kaunista juhannusta toivoo Uralinko-tiimi.

Oikeisiin töihin? Voita iPad tai Blue1:n lennot

Huomenna se sitten kurvaa oikeasti kiertueelle, nimittäin Uralingon VIP-rekka ja odotettu Raod Show voi alkaa. Rekka kiertää pitkin Suomea ja aloittaa kiertueensa Helsingin ytimestä Narinkkatorilta.

Tule paikan päälle, kysele ja hae töitä! StaffPointin asiantuntijat auttavat sinua rekrytointiin liittyvissä asioissa ja neuvovat työhakemuksen täyttämisessä.

Samalla voit käydä kuvauttamassa itsesi oikeisiin töissä, vaikkapa kokkina tai konttorihommissa. Ai mistä on kysymys? Se oikeastaan selviää parhaiten tulemalla torille. Kun kuvautat itsesi, osallistut arvontaan jossa pääpalkintoina iPad ja Blue1:n lennot kahdelle Lontooseen.

Nähdään!