Finaalia kohti

StaffPointin URALINKO-rekkakiertue aloittaa huomenna keskiviikkona viisipäiväisen Road Shown Oulusta. Aito Amerikan Kenwoth parkkeeraa Oulun torille, tarkemmin Kaarlenväylän bussiparkkiin klo 12 alkaen ja päivystää aina klo 18:aan asti.

Kaikki nuoret, oikeista töistä, Uralingosta ja StaffPointista kiinnostuneet ovat enemmän kuin tervetulleita. Päivitä tietosi työllisyystilanteesta, uramahdollisuuksista, nuorisotyöttömyyden tilanteesta Suomessa, kysy ja haasta StaffPointin ammattilaiset. Viritä asenteesi, CV:si ja valmistaudu myös hakemaan töitä, nyt se se on todella helppoa. Uralinko kulkee tänä vuonna teemalla Uralinko1000 ja se tarkoittaa että olemme tuplanneet viime vuotisen työllistämistavoitteen, joka oli 500 työllistynyttä nuorta.

StaffPoint on myös Idolsin pääyhteistyökumppani, olemme näkyneet ja kuuluneet pitkin talvea ja kevättä televisiossa, radiossa, netissä ja livenä Idols-tapahtumissa. Nyt Idols on tulossa päätökseensä: superjännittävä kaksinkamppailu Martin ja Alin välillä käydään Helsingin Hartwall Areenalla tulevana sunnuntaina 8.5. Silloin myös Uralinko-kiertue päättyy. Kenworth kurvaa samana sunnuntaina Areenan etupihalle ja päivystää siellä jo klo 15 alkaen. Kannattaa ehdottomasti saapua paikalle.

Lähes puoli vuotta sitten, joulukuun kolmas, Tampereella järjestettiin koelaulutilaisuus, jossa suuri joukko rohkeita Idols-kandidaatteja valmistautui jännittävään koitokseen ja elämykseen, joka tuskin ihan ensimmäisenä unohtuu mielestä. Ohessa vielä pätkä tuosta jäisen jännittävästä päivästä Tampereella. Ulkona puhalsi viima ja pakkanen paukkui, mutta tunnelmat Tampere-talon käytävillä olivat kutkuttavan kuumat.

Idols-koelaulut Tampereella

Niin, ja ei kannata poistua kanavalta, sillä huomennaa starttaa kilpailu ja äänestys halutuista finaalilipuista Hartwall Areenalle. Lisätietoja siis huomenna…

 

Uralinko kommer till Vasa den 7.6!

Uralinko bilen kommer till Vasa på måndagen den 7.6. Vi finns  på torget mellan kl 12-18. Kom och träffa oss på plats och ställe. Passa samtidig på att ta en bild på dej själv i bilen! Vi har en proffsig fotograf med oss, Sandra. Hon fotograferar dej och du får bilden hemskickad per mail. Bland alla som tagit en bild lottar vi ut Blue1:s flygbiljetter för 2 till London och en Ipad!

Uralinko & Radio Häme

Uralinko kiertää Suomea ja asettuu tänään Turkuun. VIP-rekan löydät Läntiseltä rantakadulta, Aurasillan ja Teatterisillan välistä. Tiukka päivystys alkaa klo 12 >

Ohessa eilen Hämeenlinnassa tehty haastattelu. Ylen Hämeenlinnan radiotoimitus eli Yle Häme kävi testaamassa Road Show-meiningin… Antti Mälkönen tapasi Hämeenlinnan torilla StaffPointin aluejohtaja Marko Lintusen, joka kertoi mistä hankkeessa on oikein kysymys. Kuuntele haastattelu:

uralinko_hml.wav

Karriärslungan i Åbo i morgon 3.6!

God morgon Åbo!

På torsdagen den 3.6 kommer vår “Uralinko” road-show bil till Åbo för att erbjuda dej jobb! Vi kommer att vara på Västra strandgatan (mellan Aurabron och Teaterbron) klockan 12-18. Kom och träffa oss där – vi berättar mera om vårt “Uralinko” program!

“Uralinko” och Andreas Tallberg med också på FST Min Morgon-program på torsdagen.