Sisu kohti Lontoota

Uralinko-hankkeen takana oleva henkilöstöpalvelualan huippuosaaja StaffPoint on mukana ”Sisu kohti Lontoota” -ohjelmasarjassa. Se nähdään huomisesta lauantaista alkaen YLE TV2 -kanavalla. Ohjelman seuraa nuorten urheilijoiden kehittymistä tunnettujen valmentajien ohjaamana, ja eniten kehittynyt urheilija pääsee Lontooseen seuraamaan olympialaisia. StaffPoint on mukana ohjelmassa yhteistyökumppanina ja toimii nuorten valmentajana.

Mukana Sisussa on neljä vanhaa mestaria: Jani Sievinen, Lasse Viren, Mikko Kolehmainen ja Tapio Korjus sekä neljä lahjakasta nuorta: Lotta, Petra, Jeremy ja Oliver. Lajeja on niin ikään neljä: uinti, keskimatkojen juoksu, soutu ja keihäänheitto. Katso Kakkoselta, kuka kehittyy parhaiten ja kenen kantti kestää finaaleissa!

Nuorten urheilijoiden arki urheilun ohessa on toistoja, tekniikkaa ja dramatiikkaa…

STAFFPOINT VALMENTAA

Urheilijanuoria valmennetaan myös StaffPointin StaffCoach -koulutuksessa.

StaffCoach on tarkoitettu auttamaan nuorten astumista työelämään. StaffCoach antaa eväitä näille fiksuille nuorille, sillä jokainen heistä joutuu miettimään, miten pitkälle urheilu-ura kantaa ja mitä sen ohessa kannattaa tai pystyy tekemään tulevaisuuden työllistymisen takaamiseksi. Tällaisen urheilijanuoren elämään sopii hyvin henkilöstöpalveluyrityksen suomat mahdollisuudet: työtä voi tehdä, kun se itselle sopii.

Myös StaffPointin vuonna 2010 alkaneen Uralinko-hankkeen tavoitteena on helpottaa 18–25-vuotiaiden nuorten työllistymistä.

”Juuri näistä yhtäläisyyksistä lähdimme mielellämme mukaan Sisu kohti Lontoota -sarjaan,” sanoo StaffPointin myynti- ja markkinointijohtaja Meri Lehtovirta. 

 

Katso kaikki jännittävät 14 jaksoa aina lauantaisin, juontajana on Riku Riihilahti. Sarja alkaa 14.1. ja jatkuu koko kevään lauantaisin YLE TV2 -kanavalla.

Jorma Ollila nuorisotyöttömyydestä

Talouselämän tämänpäiväisessä (lehti + netti) artikkelissa Jorma Ollila laukoo kovia nuorisotyöttömyydestä. Nokian ja Shellin hallitusten puheenjohtaja muistuttaa kuinka isosta asiasta nuorisotyöttömyydessä on kyse. Oikein!

Hän painottaa, että eri maitten hallitusten ykkösasiaksi tulisi nostaa nuorisotyöttömyyden torjunta. Muutoin ei kunnollista yhteisöllisyyttä synny ja yhteiskuntaan voi muodostua pysyviä ja vakavia vaurioita.

Lue nettiartikkeli tästä linkistä.

StaffPointin Uralinko-hanke on puuttunut tähän vakavaan kysymykseen ja haasteeseen jo noin puolentoista vuoden ajan. Uralingon ensimmäisen vaiheen tavoite oli työllistää 500 nuorta oikeisiin töihin. Tavoitteessa onnistuttiin ja nyt toisessa vaiheessa tavoite on tuplattu tuhanteen.

Tartu nyt mahdollisuuksiin, tutki tarjontamme, ota yhteyttä ja juttele StaffPointin asiantuntijan kanssa työmahdollisuuksista. Nyt kannattaa – ja pitää – toimia! Tukiverkot ja erilaiset uudet mahdollisuudet sekä hankkeet toki auttavat haasteissa eteenpäin, mutta tärkeintä on olla oma-aloitteinen ja aktiivinen. Tsemppiä!

Takuulla ulos syrjäytymisriskistä

Työministeri Lauri Ihalainen (kuvassa) haluaa tarttua nuorten syrjäytymiseen yhteiskuntatakuun avulla. HS:n uutisessa kerrotaan, että takuu nimensä mukaisesti takaisi kaikille alle 25-vuotiaille ja alle 30-vuotiaille valmistuneille työ-, harjoittelu- tai opiskelupaikan kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta. Lupaavaa. Katsotaan, miten homma käytännössä edistyy.

Jokainen pitkään työttömänä työnhakijana ollut voi allekirjoittaa väitteen, jonka mukaan työnsaanti vaikeutuu työttömyyden pitkittyessä. Yhtä moni vastavalmistunut tuntee työnhaun tien kuoppaisuuden: kukaan ei tunnu haluavan palkata vastavalmistunutta, vielä työkokemusta vailla olevaa ammattilaista. Tie on sileämpi kokeneemmille virkaveljille ja -siskoille.

Toteutuessaan yhteiskuntatakuu ei kuitenkaan avaa automaattisesti ovea onneen: nuorelta edellytetään aktiivisuutta ja myötävaikuttamista. Hyvä näin. Voi nimittäin olla, että laakereilla levännyt, ainoastaan takuun turvin jalkansa työpaikan oveen väliin työntänyt nuori saisi vetäistä varpaansa takaisin kortiston puolelle varsin nopeasti.

Toivotaan, että takuu takaa paremman tulevaisuuden usealle nuorelle. HS:n mukaan yli 15 000 nuorta on joka vuosi vaarassa tippua mustaan aukkoon. He joko keskeyttävät koulutuksen, jäävät ilman opiskelupaikkaa tai jättävät hakematta sitä. Onneksi ongelmaan tartutaan myös poliitkan ja yhteiskunnan taholta. Jos ei muuten niin ainakin päänavauksena. Toivottavasti myös nuoret ymmärtävät tarttua käteen, joka kuoppaan kurottaa. Ja ojentaa omansa kohti aktiivisempaa työ- ja opiskeluelämää.

StaffPointin ratkaisu tähän haasteeseen on ollut jo puolentoistavuoden ajan Uralinko-hanke, jonka tavoitteena on tänä vuonna työllistää 1000 nuorta.

Finaalia kohti

StaffPointin URALINKO-rekkakiertue aloittaa huomenna keskiviikkona viisipäiväisen Road Shown Oulusta. Aito Amerikan Kenwoth parkkeeraa Oulun torille, tarkemmin Kaarlenväylän bussiparkkiin klo 12 alkaen ja päivystää aina klo 18:aan asti.

Kaikki nuoret, oikeista töistä, Uralingosta ja StaffPointista kiinnostuneet ovat enemmän kuin tervetulleita. Päivitä tietosi työllisyystilanteesta, uramahdollisuuksista, nuorisotyöttömyyden tilanteesta Suomessa, kysy ja haasta StaffPointin ammattilaiset. Viritä asenteesi, CV:si ja valmistaudu myös hakemaan töitä, nyt se se on todella helppoa. Uralinko kulkee tänä vuonna teemalla Uralinko1000 ja se tarkoittaa että olemme tuplanneet viime vuotisen työllistämistavoitteen, joka oli 500 työllistynyttä nuorta.

StaffPoint on myös Idolsin pääyhteistyökumppani, olemme näkyneet ja kuuluneet pitkin talvea ja kevättä televisiossa, radiossa, netissä ja livenä Idols-tapahtumissa. Nyt Idols on tulossa päätökseensä: superjännittävä kaksinkamppailu Martin ja Alin välillä käydään Helsingin Hartwall Areenalla tulevana sunnuntaina 8.5. Silloin myös Uralinko-kiertue päättyy. Kenworth kurvaa samana sunnuntaina Areenan etupihalle ja päivystää siellä jo klo 15 alkaen. Kannattaa ehdottomasti saapua paikalle.

Lähes puoli vuotta sitten, joulukuun kolmas, Tampereella järjestettiin koelaulutilaisuus, jossa suuri joukko rohkeita Idols-kandidaatteja valmistautui jännittävään koitokseen ja elämykseen, joka tuskin ihan ensimmäisenä unohtuu mielestä. Ohessa vielä pätkä tuosta jäisen jännittävästä päivästä Tampereella. Ulkona puhalsi viima ja pakkanen paukkui, mutta tunnelmat Tampere-talon käytävillä olivat kutkuttavan kuumat.

Idols-koelaulut Tampereella

Niin, ja ei kannata poistua kanavalta, sillä huomennaa starttaa kilpailu ja äänestys halutuista finaalilipuista Hartwall Areenalle. Lisätietoja siis huomenna…