Päivän työllisyyteen ja työttömyyteen liittyvä uutinen on karu: korkeakoulutettujen työttömyys on Akavan mukaan ennätystasolla. Ohessa linkki YLE:n Aamu-tv:n klippiin: Koulun penkiltä kortistoon.
Yle uutisoi tänään ei niin mairittelevia lukuja työttömyydestä. Nuorten kannalta tilanne on edelleen synkkä. Tilastokeskuksen tietoihin perustuen 15-24-vuotiaiden nuorten työttömyysaste oli huhtikuussa 26,6 prosenttia. Työttömyysaste oli näin ollen 2,9 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuoden 2009 huhtikuussa. Lue koko uutinen tästä.
Tänään käynnistyy Uralinko! Että mikä? Uralinko on työllistämishanke nuorille. Hankkeen synnyn taustalla on melkoinen määrä vakavaa faktaa, joihin on kerta kaikkiaan puututtava. Ohessa hieman prosenttivuodatusta: Esimerkiksi vuonna 2008 uusia ylioppilaita oli 32 936, joista yliopistokoulutuksen aloitti 19,1 %, ammattikorkeakoulutuksen 18,5 … Continue reading